Työllisyystoimiin tehoa

Porvoossa maksetaan ns. Kela-sakkoja yli 4 miljoonaa euroa vuodessa. Kela-sakoilla tarkoitetaan kuntien maksuosuutta pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuesta. Pitkäaikaistyöttömien toimeentulotukimenoihin arvioidaan menevän runsaat 2,5 miljoonaa euroa vuodessa. Näiden lisäksi työttömyys ja syrjäytyminen aiheuttavat myös muita kuluja etenkin terveydenhoidossa ja muualla sosiaalitoimessa, mutta niistä ei ole luotettavia arvioita. Kunta voisi mielestäni maksaa avustusta niille työnantajille, jotka ottavat vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneen työttömän töihin. Jos tällainen henkilö työllistyy yli 8 kuukauden työsuhteeseen, hän pääsee ansiosidonnaiselle päivärahalle tai valtion maksamalle työttömyyspäivärahalle. Ts. pois Kela-sakon piiristä. Tässä voittaisi sekä kaupunki että työn saanut työtön.

Porvoossa maksetaan kyllä jo työllistämisen kuntalisää – siihen on budjetoitu 30 000 euroa tänä vuonna. Summa saisi olla huomattavasti suurempi ja samalla kriteerit saada ko. kuntalisää pitäisi olla paljon yksinkertaisemmat, jotta työnantajat myös innostuisivat hakemaan sitä. Myös työllistämisen kuntalisästä tiedottamista kannattaisi lisätä. Esimerkiksi Kuusamossa ja Rovaniemellä on päätetty ottaa käyttöön järjestelmä, jossa koko Kela-sakko maksetaan pitkäaikaistyöttömän työllistävälle työnantajalle.

Ehdotan myös sosiaalisten näkökulmien käyttöä julkisissa hankinnoissa. Tästä kirjoitinkin jo aiemmin artikkelin. Sosiaalisten näkökulmien käytöllä julkisissa hankinnoissa voi olla suuri ohjaava vaikutus työpaikkojen syntymisessä niin pitkäaikaistyöttömille, nuorille, ikääntyneille, osatyökykyisille kuin vammaisillekin työntekijöille. Sosiaalisten kriteerien käyttö tulisi kirjata poliittisena tahtotilana ja siitä tulisi muodostua osa hankintaprosessia  Työllistämisehdon soveltaminen julkisissa hankinnoissa on kokonaistaloudellisesti kannattavaa, tuo hyvinvointia sekä tukee työttömien osallisuutta ja yhteiskunnan sosiaalista kestävyyttä. Hankinta voi lyhyellä aikavälillä maksaa enemmän, mutta pitkällä aikavälillä säästöt voivat olla huomattavat. Kokonaisuutena ajatellen saadaan koko yhteiskunnan kannalta positiivisia ja taloudellisesti kestäviä tuloksia.

Kolmas tapa vähentää pitkäaikaistyöttömien määrää (ja näin ollen myös Kela-sakkoja) on aktiivinen eläkeselvittely. Liian moni pitkään työttömänä ollut ihminen on eläkejärjestelmän näkökulmasta työkykyinen, mutta tosiasiallisesti työkyvytön. Ns. Taipaleen-mallilla autetaan aktiivisesti eläkkeelle työkyvyttömiä työttömiä, saadaan aikaan merkittäviä säästöjä kunnalle ja vähennetään inhimillistä kärsimystä. Tällöin myös voimavaroja jää enemmän niiden työttömien auttamiseen, joilla on parempi työkyky ja työllistymismahdollisuudet.

Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa

Julkisilla hankinnoilla voidaan edistää yhteiskunnassa hyväksi todettuja tavoitteita kuten ympäristöystävällisyyttä, sosiaalista tasa-arvoa ja taloudellista reiluutta. Sosiaalisten näkökulmien käytöllä julkisissa hankinnoissa voi olla suuri ohjaava vaikutus työpaikkojen syntymisessä niin pitkäaikaistyöttömille, nuorille, ikääntyneille, osatyökykyisille kuin vammaisillekin työntekijöille. Hankintalaki antaa selkeät mahdollisuudet sosiaalisten näkökohtien huomioimiseen. Esimerkiksi Hollannissa on työllistämisehdon käyttäminen yleistynyt isoissa kaupungeissa jo yleiseksi tavaksi toimia. Myös eri puolelta Suomea on hyviä ja rohkaisevia kokemuksia sosiaalisten kriteereiden julkisissa hankinnoissa. Työllistämisehdon soveltaminen julkisissa hankinnoissa on kokonaistaloudellisesti kannattavaa, tuo hyvinvointia sekä tukee työttömien osallisuutta ja yhteiskunnan sosiaalista kestävyyttä. Hankinta voi lyhyellä aikavälillä maksaa enemmän, mutta pitkällä aikavälillä säästöt voivat olla huomattavat. Kokonaisuutena ajatellen tällä toimintatavalla saadaan koko yhteiskunnan kannalta positiivisia ja taloudellisesti kestäviä tuloksia. 

Hankintamenettelyjä tulee kehittää pitkäjänteisesti ja kaiken perustana on poliittisen ja virkamiesjohdon tahtotila, sosiaalisten näkökulmien merkityksen tunnustaminen ja sitoutumisen viestiminen. Sosiaalisten näkökulmien ja työllistämisehdon soveltaminen julkisissa hankinnoissa vaatii kunnanvaltuustojen sitoutumista.  Monessa kunnassa kuten esimerkiksi Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa ja Tampereella on edetty yksittäisistä sosiaalisten kriteerien kokeiluista hankinnoissa kohti poliittisen tahtotilan kirjaamista toimintastrategioihin ja tätä kautta sosiaalisten kriteerien käyttö onkin jo muodostunut osaksi hankintaprosessia. Porvoon kaupungin hankintavastaavia on syyskuussa 2015 informoitu tarpeesta muuttaa kaupungin hankintaohjeistusta siten, että kilpailutuksissa muiden arviointikohtien rinnalla korostettaisiin yritysten työllistämistoimintaa. Olisikin kiinnostavaa saada tietää, miten tämä on näkynyt kaupungin hankinnoissa?

Köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvun torjuminen

Suuri osa suomalaisista voi paremmin kuin koskaan, mutta samaan aikaan leipäjonot pitenevät ja kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvaa. Myös Porvoossa ruoka-apua hakee joka viikko useampi sata ihmistä. 3. sektorin toimijat tekevät monella saralla korvaamattoman arvokasta työtä vähävaraisten ihmisten hyväksi ja tätä tulee tukea myös rahallisesti, mutta yhtä aikaa on pidettävä kiinni ihmisten perusturvasta.

Perusturvan taso on jäänyt jälkeen kustannusten kehityksestä ja köyhimpien tilanne on vaikeutunut. Suomessa köyhyys on alkanut myös periytyä – suurin köyhyysriski on syntyä köyhien vanhempien lapseksi. Myös pitkäaikaissairaus ja -työttömyys yhdessä korkean asumisen hinnan kanssa altistavat köyhyydelle. Paras tapa ennaltaehkäistä köyhyyttä on työllisyyden edistäminen ja pitkäaikaistyöttömyyden selättämiseen tarvitaankin kaupungilta voimakkaampaa panostusta. Esimerkiksi kaupungin maksama avustus työnantajalle pitkäaikaistyöttömän palkkaamisesta voisi olla merkittävästi isompi ja sosiaalisten näkökulmien huomioonottamista julkisissa hankinnoissa tulisi kehittää järjestelmällisesti.

”Kuka seisoo leipäjonossa? -tutkimusta Porvoossakin tehnyt köyhyystutkija Maria Ohisalo listaa blogissaan ”Torjutaan köyhyyttä, ei köyhiä” keinoja kunnille mm.:

  • Kirjasto, josta voi lainata pienituloisen perheen lapselle kirjojen lisäksi luistimet, sukset tai lautapelejä.
  • Kaupunki voi päättää tarjota jokaiselle nuorelle harrastuksen. Porvoossa ollaan kehitetty ansiokkaasti myös Liiku-passia, jolla porvoolaiset vähävaraiset lapsiperheet pääsevät liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin maksutta.
  • Kohtuuhintaisten vuokra- ja opiskelija-asuntojen rakentaminen hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle; yksin asuville ja yksinhuoltajille, joiden köyhyysriski on suurin.
  • Kaikille lapsille tulee tarjota laadukasta päivähoitoa ja varhaiskasvatusta. Päivähoidossa tulee turvata riittävän pienet ryhmäkoot ja koulutettu, sitoutunut henkilökunta.
  • Aamu- tai välipala koulussa; se voi ratkaista jollekin oppilaalle sen, että opinnot saadaan lopulta pakettiin.
  • Koulun, nuorisotyön ja vanhempien yhteistyön kehittäminen ennaltaehkäisemään ongelmia ja rakentamaan nuoria tukevia verkostoja
  • Kunnan pitää olla koti erilaisuudelle ja syrjimättömyydelle. Syrjintää esimerkiksi työmarkkinoilla voidaan ehkäistä käyttämällä anonyymiä rekrytointia.
  • Kunnissa on oltava tilaa myös paperittomille.
  • Meidän on rakennettava esteettömiä kuntia, joissa pääsee liikkumaan niin rollaattorilla, lastenvaunujen kanssa kuin pyörätuolilla.

Jatkossa maakunnille tulee siirtymään päätösvalta siitä, mitä sosiaali- ja terveyspalveluita ihmisillä on käytössään, mistä niitä saa ja mihin hintaan. Kunnilla tulee kuitenkin säilymään merkittävä rooli ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Miten tahansa sote-uudistus sitten tullaankin toteuttamaan, sen tulisi kaventaa eikä suinkaan lisätä terveys- ja hyvinvointieroja.

Useat köyhyystutkijat ovat kannattaneet terveyskeskusmaksujen poistamista, sillä terveysasemat ovat yleensä pienituloisille ainoa reitti saada terveyspalvelut. Lääkärikäynti ajoissa estää sairauksien puhkeamista. Työttömälle, yksinhuoltajalle tai pienituloiselle eläkeläiselle terveyskeskusmaksu on merkittävä summa.

On tärkeää pitää huolta jokaisesta – etenkin niistä, jotka eivät itse voi.